Pyrimme tuomaan helpotusta eri puolilla maailmaa eläville vähäosaisille. Toteutamme avustushankkeita resurssiemme mukaan muistaen, että pienistä puroista syntyy suuri joki.
Avustushankkeemme tukeutuvat ensisijaisesti siihen ammattitaitoon, jonka jäsenemme ovat työuransa aikana hankkineet.
Seniorit ilman Rajoja toteuttaa avustustoimintaansa vapaaehtoistyönä ja palkatta.
Jäsenistömme tiedot ja taidot ovat avustettavien kohteidemme käytettävissä. Tarjoamme kokemustamme mm. koulutuksen ja opetustoiminnan, terveydenhuollon, huolinnan ja kansainvälisen kuljetuksen, lvi-tekniikan ja matkailun saroilla.
Meidän hyvinvointiyhteiskunnassamme hylätään paljon tuotteita, jotka sellaisenaan tai vähän kunnostettuina voitaisiin hyödyntää avustuskohteissamme. Niinpä hylättyjen tuotteiden löytäminen ja niiden uusiokäyttö onkin tärkeä osa työsarkaamme. Tämä ei meille välttämättä maksa mitään tai vain hyvin vähän – esim. kuljetuskustannukset. Kyse on huippuelektroniikasta kahvikuppeihin, veitsiin ja haarukoihin. Tämä työsarka vaatii oikeiden kontaktien löytämisen ja niiden hyödyntämisen.
Toiminnastamme syntyy kustannuksia, jotka pitää kattaa. Emme lähde siitä, että jäsenkuntamme – seniorikansalaiset – toimisivat hankkeiden rahoittajina. Rahoitus järjestetään mm. avustuksilla, sponsoroinneilla, erilaisilla keräyksillä, kirpputoritoiminnalla yms. sekä jäsen- ja kannatusmaksuilla. Jäsenmaksuja kerätään vain välttämättömien juoksevien kustannusten kattamiseen. Näitä ovat mm. tiedotuksesta ja viestinnästä aiheutuvat kulut.
Yritykset osallistuvat monenlaiseen sponsorointiin. Ne tukevat liikuntaa, urheilua, taidelaitoksia, hyväntekeväisyyttä jne. Ne voivat luvata, että tietty osa tuotteen hinnasta käytetään sponsorointiin. Ne voivat myös lahjoittaa omia tuotteitaan tai rahaa kohteisiimme. Täten voimme antaa yrityksille mahdollisuuden toteuttaa julkisuustarvettaan hankkeissamme. Samalla yritysten positiivinen imago vahvistuu..
Yhteiskunnan kehitysyhteistyömäärärahoista anottava projektituki on erittäin tärkeä rahoitusmuoto.
Alihankintatuki, jolloin liittoudutaan yhteen jonkun toisen järjestön kanssa, on myös mahdollinen.
Haluatko auttaa meitä auttamaan? Haluatko olla mukana auttamassa? Lisätietoja löydät täältä.
|